Vuoksenmaan Johannan paahtopaisti

Posted

”Marinoin raa´an paahtopaistin marinointipussissa. ”Jonkin aikaa”, eli se aika, kun kylmällä lihalla kestää lämmetä jääkaapin jälkeen. Voi pitää jääkaapissa yön ylikin. Marinadiin: Oliiviöljyä, valkosipulia, rosmariinia, teriyakia, snadisti balsamicoa ja vähän suolaa.

Paistan oman maun mukaan paistopussissa, eli itse jätän aika punaiseksi. Paistoaika riippuu paistin koosta. Jotkut käyttävät sisälämpömittaria.

Vuoksenmaan Johannan paahtopaisti

Kaksoismarinoituun paahtopaistiin tarvitset:

1 Naudan paahtopaisti

Punasipulia

Oliiviöljyä

Hunajaa

Valkosipulia

Rosmariinia

Teriyakia

Balsamicoa

Mustapippuria

Suolaa

Paiston jälkeen leikkaan koko paistin ohuiksi siivuiksi. Asettelen siivut muovikulhoon, johon saa kannen. Sinne kerroksittain paistia, punasipulia, valkosipulia ja mustapippuria. Kerrosten päälle lorotan lientä, johon tulee reilusti (noin desi) oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, hippunen hunajaa ja teriyakia. Nakkaan liemen muoviastiaan ja kansi kiinni. Ravistelua, marinadi imeytyy. - Uskomattoman hyvää!”